Uutisarkisto

Osallistu Verta pakkiin 2015 –kampanjaan 23.10. mennessä!

SMOTOn järjestyksessä 18. Verta pakkiin hallitusti –haastekampanja on edennyt loppusuoralle. Motoristiverta ehtii kuitenkin vielä luovuttaa ja kerholleen ansaita kampanjapisteitä 23.10.2015 asti.

SPR, hymyilevä_tippa PicMyös kerhoihin kuulumattomia motoristeja kannustetaan ojentamaan kätensä. Verta voi luovuttaa ja kampanjaan osallistua Suomen Punaisen Ristin veripalvelutoimistoissa (Helsinki, Espoo, Lahti, Tampere, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Seinäjoki, Oulu) sekä paikallisissa verenluovutustilaisuuksissa kuittaamalla nimensä SMOTO-haastelistaan.

Joka arkipäivä Suomessa tarvitaan lähes 1000 verenluovuttajaa. Luovutettu veri on monille vakavasti sairaille elinehto. Verivalmisteita tarvitaan ympäri vuoden esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuuksien uhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon.

Verta pakkiin -kampanjan avulla on kerätty vuosien varrella tuhansia pusseja verta SMOTOn yli 50 jäsenkerhon jäseniltä. Vuonna 2014 Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu myönsi H. R. Nevanlinna -mitalin Suomen Motoristit ry:lle Veripalvelun periaatteiden ja toiminnan hyväksi annetusta arvokkaasta ja pitkäaikaisesta panoksesta.

Jos verenluovutus on sinulle uutta tai edellisestä kerrasta on aikaa, tutustu luovutusedellytyksiin etukäteen tekemällä nettitesti www.sovinkoluovuttajaksi.fi tai soita infopuhelimeen 0800 0 5801 (ark. 8 -17). Ota mukaan henkilötodistus. Yhdellä luovutuksella voit auttaa jopa kolmea potilasta.


Alle nelikymppisiä miehiä kaivataan Kantasolurekisteriin

Veren kantasolujen siirtoa käytetään hoitona muun muassa leukemiassa eli verisyövässä. Usein kantasolusiirto on potilaan viimeinen toivo parantua sen jälkeen, kun kaikki muut keinot on käytetty. Monille potilaista ei kuitenkaan löydy kudostyypiltään sopivaa luovuttajaa omasta perheestä, jolloin auttajaa etsitään kansainvälisestä rekisteristä. Veripalvelu ylläpitää Suomen Kantasolurekisteriä. Mitä enemmän rekisterissä on jäseniä, sitä useammalla potilaalla on mahdollisuus parantua. Jos olet 18 – 40 -vuotias mies, liity rekisteriin – annat useammalle potilaalle mahdollisuuden elämään! Miehiä on rekisterissä vähemmän kuin naisia, mutta biologisista syistä mies valikoituu luovuttajaksi useammin.

Lue Jarnon kirje Kantasolurekisterin jäsenyyttä harkitseville

Liittymisohjeet

 

Näin osallistut Verta pakkiin -kampanjaan

Mennessäsi luovuttamaan verta, kysy SMOTOn/kerhosi kampanjalistaa Veripalvelun henkilökunnalta. Kuittaa siihen nimesi, kerhosi, päivä ja luovutuksen tyyppi (nimet jäävät vain Veripalvelun tietoon). SMOTOn henkilö- ja kannattajahenkilöjäsenille sekä ”kerhottomille” motoristeille ja moottoripyörättömille on oma sähköinen ilmoituslomake.

Luovutukset kerryttävät kerhollesi pisteitä seuraavasti:

Pisteiden määrä suhteutetaan kerhon jäsenmäärään ja vuoden 2015 parhaat palkitaan jälleen pokaalein SMOTOn Motoristiristeilyllä 31.10.2015. Kerhon verivastaavan tulee lähettää yhteenveto tuloksista ja kerhonsa jäsenmäärä 27.10.2015 mennessä osoitteeseen simo.ruuska@smoto.fi

Katso 2014 kampanjan tulokset

Kiitos, että olet hengenpelastaja!

Lisätietoja: SMOTOn verikampanjavastaava Simo Ruuska simo.ruuska@smoto.fi, 040-8333337 (ilt.) , www.veripalvelu.fi

 

 

Lisää Veripalvelusta:

www.veripalvelu.fi

www.facebook.com/veripalvelu

Twitter: @SPRVeripalvelu

Youtube: Suomen Punainen Risti Veripalvelu

 

(Suomen Punainen Risti, Veripalvelu / KM)