Motukka, Motoristien kriisipalvelu
MOTUKKA
SMOTON KRIISIAPU-TUKIHEHKILÖTOIMINTA
Kriisiapu-tukihenkilötoiminta on motoristeille ja heidän läheisilleen kohdennettu psykologinen jälkihoitotoiminta.
Traumatisoiva tapahtuma eli joutuminen moottoripyörällä läheltä piti tilanteisiin tai onnettomuuteen, joutuminen väkivallan uhriksi tai läheisen ihmisen menettäminen aiheuttavat sekä henkisiä että ruumiillisia stressireaktioita, joista voi seurata esim. pelkoa, ahdistusta ja unettomuutta.
Jos puhuminen läheisten ihmisten kanssa tilanteesta on vaikeaa tai jos läheistä ihmistä ei ole tai muutoin haluaa keskustella ammattihenkilön kanssa, on MoTukka- ryhmäläiset käytettävissä.
Toiminta tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen välityksellä, mutta kriisiapuryhmäläisiin voi ottaa kontaktin myös sähköpostin välityksellä. Tarvittaessa tapaamme autettavia myös henkilökohtaisesti.
TAVOITTEET
* traumatisoivan tapahtuman jälkeisen tunnereaktion lieventäminen
* seuranta ym. neuvonta ja ohjaus
Tukihenkilöt ovat pääsääntöisesti alan ammattilaisia ja ovat toimineet kukin omassa työssään tukihenkilönä tai kriisiauttajana. Toimintaan valitut henkilöt ovat myös itse motoristeja.
Tukiryhmän koordinaattorina ja yhteyshenkilönä toimii työterveyshoitaja, psyk. erikoissairaanhoitaja Marja Suominen, p. 0445365703 e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Lisää tietoa löydät Motukan omilta www sivuilta: www.motukka.fi
Motukka