Yroy 2009
Nuorten motoristien ajotaitomestaruus Äänekoskelle
Äänekoskelainen Joona Vihanninjoki voitti nuorten motoristien ajotaitoja mittaavan Young Rider of the Year –kilpailun Vantaalla 23.8.2009. Toiseksi kilpailussa sijoittui Mikko Kananoja Seinäjoelta ja kolmanneksi Antti Vilmi Kemistä.
Nuorille 16-25-vuotiaille moottoripyöräilijöille tarkoitetussa YROY-kilpailussa testattiin moottoripyörän kuljettajan ajotaitoja, liikennevalmiuksia ja riskien tunnistamista 12 erilaisen tehtävän avulla. Tänä vuonna pistelaskussa painotettiin erityisesti liikennetehtävää, jossa kilpailijoiden taitoja ja toimintaa tarkkailtiin normaalin liikenteen seassa.
Young Rider of the Year –kilpailu järjestettiin nyt kymmenettä kertaa. Kymmenvuotisjuhlafinaali käytiin Vantaan ajoharjoitteluradalla lauantaina ja sunnuntaina 22. – 23.8.2009. Alkukarsintoihin ilmoittautui yli 800 osallistujaa, joista finaaliin Vantaalle kutsuttiin 20 kilpailijaa.
- Kilpailun taso nousee vuosi vuodelta. Kilpailuviikonlopun aikana nähtiin suorituksia, joiden rinnalla moni kokenutkin motoristi jää toiseksi, kuvaa SMOTOn koulutusvastaava Jarmo Jokilampi.
Kilpailun järjestivät yhteistyössä Suomen Motoristit, MoTo Survival Finland, Pohjola, Liikenneturva ja Suomen Autokoululiitto. Opetusministeriö on tukenut kilpailua
Kilpailun lopputulokset:
1. Joona Vihanninjoki, Äänekoski 95,25 p.
2. Mikko Kananoja, Seinäjoki 92,5 p.
3. Antti Vilmi, Kemi 92,25 p.
Lisätietoja:
Jari-Pekka Stenroos, YROY-koordinaattori, puh. 0440 767 954
Jarmo Jokilampi, koulutusvastaava, puh. 0400 636 397

