Uutisarkisto

SMOTO logo
Seuraa Facebookissa
Liity jäseneksi
Motukka

Trafi uudistaa ja sähköistää ajokortin hakua, helpotusta myös mp-korttien korotuksiin.

Motoristeille tämä tuo helpotusta, sillä esimerkiksi mopokortista moottoripyörä- tai henkilöautokorttiin korottavat voivat jättää hakemuksensa sähköisesti. Myöskin ajokorttiluokkaa voi korottaa sähköisen palvelun kautta esim. A1-luokasta A2-luokkaan.

”Kehitämme sähköisiä palveluitamme jatkuvasti. Tarkoituksena on, että pystymme tulevaisuudessa sähköistämään koko ajokortin hakuprosessin ja tuomaan palvelut mahdollisimman helppokäyttöisinä kaikkien saataville”, kertoo Trafin ajo-oikeuksista ja ajokorteista vastaava yksikönpäällikkö Simo Karppinen. (lähde Trafin uutiskirje)

Myös hakemuksen ajokorttiluokan korottamisesta voi tehdä sähköisesti

Ajokortin korottamista suunnitteleville on myös tullut uusi sähköinen palvelu. Ajokorttilupahakemuksen voi jättää sähköisesti, jos haluaa korottaa korttiluokkaansa ns. ryhmän 1 sisällä eli esimerkiksi moposta moottoripyörään tai henkilöautoon. Yli 16-vuotias voi tehdä ajokorttilupahakemuksen sähköisesti, mutta uusi ajo-oikeus voi tulla voimaan vasta hakijan täytettyä 18 vuotta. Sähköinen hakemus maksaa 30 euroa.

Voit korottaa voimassa olevaa ajokorttiasi yhdellä tai useammalla ryhmän 1 ajokorttiluokalla. Ryhmän 1 ajokorttiluokat ovat AM/120, AM/121, T, LT, A1, A2, A, B ja BE.

Liitteitä, esim. huoltajan suostumus -lomaketta ei sähköiseen hakemukseen voi liittää eli esimerkiksi kevytmoottoripyöräkortista haaveilevan 16-vuotiaan tulee viedä hakemus Ajovarman lupapalvelupisteeseen.

Palvelun käyttö edellyttää, että viranomaisrekisterissä on käytettävissä sähköisessä muodossa oleva valokuva ja nimikirjoitusnäyte. Lisäksi hakijan vakituisen asuinkunnan pitää olla Manner-Suomessa ja väestötietojärjestelmässä on oltava voimassa oleva osoite. Ajokortin uudistaja ei myöskään saa olla ajokiellossa.

Kaikkiin Trafin sähköisiin palveluihin kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilitunnistuksella.

Tästä tarkemmat tiedot ja siirtyminen palveluun: https://asiointi.trafi.fi/henkiloasiakkaat/tieliikenne/ajokortti/korottaminen